Dekomi 18 vuotta

Julkaistu 9.4.2018

Enpä osannut aavistaa mitä kaikkea matka täysi-ikäisyyteen tuo tullessaan.

Nyt dekomin täyttäessä 18 vuotta kaupan ala on isossa murroksessa.

Ulkomaiset verkkokaupat syrjäyttävät erikoisliikkeitä ja kotimaisia ketjuja ja tavarataloja.

Menestyminen isojen rinnalla vaatiikin erottumista joukosta. Valikoima tulee rakentaa yksilölliseksi.

Käyn ulkomailla messuilla päivittämässä tulevia trendejä ja etsimässä uusia merkkejä

ja mielellään sellaisia joita ei vielä ole Suomessa nähty. Haluan myös tuoda asiakkaille elämyksiä ja hyvää fiilistä.

Valikoiman rakentaminen on haastavaa mutta samalla mielenkiintoista.

Pitkään kauppiaana olleena tunnen asiakkaani ja se auttaa valikoiman rakentamista.

Dekomikin on vuosien varrella muuttunut sisustus- ja lahjatavara myymälästä lifestyle myymäläksi jossa

sisustus- ja lahjatavaroiden lisäksi on naisten muotia.

Olen vuosien myötä tuotetaustan laajennettua saanut ympäriltä kaksi liiketilaa ja nyt tila tuntuu juuri sopivalta.

Naisten muodin lisääminen viisi vuotta sitten valikoimiin on osoittautunut  oikeaksi valinnaksi.

Viimeisin isompi uudistus 1,5 vuotta sitten on dekomin verkkokauppa.

Verkkokaupan laitoin myymälän rinnalle ajatuksella että myymälä ja verkkokauppa tukevat toisiaan.

Asiakkaat käyttävätkin nyt jo hyvin verkkokauppaamme näyteikkunana myymälään vaikka tulisivatkin tuotteeseen tutustumaan tarkemmin myymälään. Lisäksi olemme saaneet uusia asiakkaita ympäri Suomea.

Verkkokaupassa on osa myymälän valikoimaa ja tulevaisuudessa valikoima tulee varmastikin laajenemaan.

Verkkokauppamme www.dekomi.fi toiminnasta ja visuaalisesta ilmeestä vastaa tyttäreni Ella.

Nuoremman polven näkemys valikoimien rakentamisessa tuo uusia tuulia valikoimiin.

Tämän vuoden valikoimat onkin jo taustalla rakennettu ja tulossa onkin mielenkiintoisia uutuuksia sekä sisustuksen että muodin osalta, unohtamatta laadukkaita lahjatuotteita.

Matka jatkuu – kiitos siitä ihanille asiakkaillemme!

Merja