Syksyn sisustustrendejä Pariisin Maison&Objet-messuilta

Kävimme tekemässä sisustuslöytöjä dekomin syys- ja jouluvalikoimiin sekä päivittämässä trendejä sisustusalan suurimmilla messuilla Pariisin Maison & Objetissa.
Syksyllä sisustuksessa käytetään materiaaleja sekä kuoseja rohkeammin ja runsaammin, ja se saa näkyä selvästi kodeissa! Vaalean kauden jälkeen suositaan tummempia seinävärejä joista tummanharmaa on yksi suosituimpia. Myös luonnonmateriaalien käyttö on lisääntynyt. Tapeteissa ja seinämaalauksissa näkyy luontoaiheet kuten erilaiset kasvi- ja kukka-aiheet. Vihreä väri näkyikin vahvasti sisustuksessa, nähtiinpä messuilla myös kokonaisia kukkaseiniä silkkikukista! Sisustuksissa näkyi myös etnisiä vaikutteita.
Messuilla todeten ja asiakkaitani kuunnellen on vahvistunut että tällä hetkellä pinnalla trendikkäimpänä on persoonallinen sisustus eli haetaan oman näköisiä yksilöllisempiä ratkaisuja. On muunneltavia huonekaluja sekä `massahuonekaluista´tai vanhoista huonekaluista itse tuunattuja yksilöitä. Itse-tekemisen trendi jatkuu edelleen.
Eri aikakausien tavaroiden yhdistäminen toisiinsa luo myös persoonallista ilmettä kotiin.
Metalleista kromi ja hopea saavat väistyä trendikkäämpien messingin ja kullan tieltä, kun taas ruusukultaa ja kuparia käytetään varovaisemmin.
Tässä muutamia otoksia kierrokselta:

Puupinnat tekevät paluun! Sisustuksessa näkyy käsittelemättömiä pintoja, eri puulajien yhdistelyä joko samassa huonekalussa tai sisustuksessa.

Kirjahyllyjä pystyi rakentamaan paloista erimallisiksi.

Sisustuksissa käytettiin rohkeasti värejä ja kontrasteja luotiin yhdistelemällä niitä esimerkiksi eri puusävyjen kanssa!

Erilaisia materiaaleja yhdistellään rohkeasti: pehmeään samettiin yhdistellään karkeampia kuoseja kuten villaa ja pellavaa! Alla olevista kuvista näkyykin dekomin valikoimiin tulevat super-ihanat torkkupeitteet, sekä eva solo uutuuskaatimet jotka on puettu harmaan ja pehmeän roosan sävyiseen villapukuun. Puvun alla on eristävä neopreenikerros joka pitää juoman kylmänä tai lämpimänä pitkään.

Nicolas Vahén herkut saapuvat myös dekomin valikoimiin. Nämä herkulliset tuotteet sopivat vaikkapa eva solo tuotteiden kanssa samaan lahjapakettiin!

Näissä eva solon uutuuskattiloissa ja kasareissa on kaunis design, jonka kruunaa tammiosat sekä valuraudan näköinen pinnoite alumiinin päällä!

Tummien syvien värien lisäksi pehmeät pastellisävyt näkyvät sisustuksessa kuten nähdään näissä eva solon veikeissä uutuuksissa! Ja koska ollaan Pariisissa niin saippuatkin näyttävät macaronsseilta!

Valonlähteitä löytyi messuilta rouheista valaisimista kauniisiin lyhtyihin ja isoihin maljoihin jotka oli koristeltu luonnonmateriaalein! Maljoissa näkyviä kauniita valkoisia kellukynttilöitä ja kauniita erilaisia sekä erikokoisia maljakoita ja maljoja on tulossa runsaasti dekomin valikoimiin!

Tämän kesän hitti Fatboylta oli ehdottomasti Lamzac joka kulkee mukana pienessä tilassa ja saat sen käyttöön muutaman kerran heilauttaen! Fatboyn osastolla rentoutujia näyttikin riittävän!

Jouluun oli tarjolla niin kivoja ideoita kuin tuotteitakin. Dekomin valikoimiin onkin tulossa runsaasti kauniita valosarjoja joita voi yhdistellä kuuseen, kukka-asetelmiin tai somistuksiin! Tulevana jouluna myös pehmeät pastellisävyt näkyvät dekomin joulukoristeissa!

Puu ja muut luonnonmateriaalit näkyivät messuilla monessa muodossa!

Messuhalli oli täynnä toinen toistaan upeampia osastoja, tässä muutamia:

Saippuatkin näyttivät taideteoksilta!