Dekomi 18 vuotta

Enpä osannut aavistaa mitä kaikkea matka täysi-ikäisyyteen tuo tullessaan. Nyt dekomin täyttäessä 18 vuotta kaupan ala on isossa murroksessa. Ulkomaiset verkkokaupat syrjäyttävät erikoisliikkeitä ja kotimaisia ketjuja ja tavarataloja. Menestyminen isojen rinnalla vaatiikin erottumista joukosta. Valikoima tulee rakentaa yksilölliseksi. Käyn ulkomailla messuilla päivittämässä tulevia trendejä ja etsimässä uusia merkkejä ja mielellään sellaisia joita ei vielä ole […]

Ideoita kotipuutarhaan Marketanpuistosta

Olen lähes kahdenkymmenen vuoden ajan tehnyt kesäretkiä Marketanpuistoon. Päätin työpäivän jälkeen tehdä tuohon ihanaan puistopuutarhaan taas ideointiretken. Mikä onkaan mukavampi iltakävelylenkki kuin Marketanpuisto jossa sielu ja silmä lepää. Kaiken sen kukkaloiston lisäksi kävelyretken varrella oli aivan hurmaava tuoksu kukkivista puista ja kukista. Alue on suuri ja sieltä löytyy hyviä ideoita istutuksiin ja piharatkaisuihin. Itselläni on […]

Päivä työharjoittelijana

Opiskelen Espoon Omniassa merkonomiksi ja valmistun muutaman viikon päästä. Olen opiskellut viimeisimpänä visuaalista myyntityötä ja suoritan nyt siihen liittyvää 8 viikon pituista työharjoittelujaksoa Dekomissa. Dekomi on ainutlaatuinen ja ihastuttava sisustuksen ja muodin myymälä. Olen saanut Dekomista paljon oppia. Olen päässyt tekemään näyteikkunoita ja muita erilaisia esillepanoja, valinnut muotinäytösasuja ja itsekin osallistunut eri tapahtumiin. Tekemistä on […]

Sisustuksen trendejä

Kävimme keväällä Maison & Objet messuilla Pariisissa jossa näkee sisustamisen uudet trendit. Kierros isoimmilla sisustusmessuilla antoi taas niin uusia ideoita kuin ihania tuotteita myymälään. Nyt sisustuksessa käytetään vahvoja ja tummempia värejä – valkoinen saa väistyä. Vihreän ja sinisen  eri sävyjä oli käytetty vahvasti sisustuksissa. Messuilla  näkyi myös lämpöiset oranssin, korallin ja punaisen sävyt. Viherkasvien ja leikkokukkien käyttö oli […]

Syksyn sisustustrendejä Pariisin Maison&Objet-messuilta

Kävimme tekemässä sisustuslöytöjä dekomin syys- ja jouluvalikoimiin sekä päivittämässä trendejä sisustusalan suurimmilla messuilla Pariisin Maison & Objetissa. Syksyllä sisustuksessa käytetään materiaaleja sekä kuoseja rohkeammin ja runsaammin, ja se saa näkyä selvästi kodeissa! Vaalean kauden jälkeen suositaan tummempia seinävärejä joista tummanharmaa on yksi suosituimpia. Myös luonnonmateriaalien käyttö on lisääntynyt. Tapeteissa ja seinämaalauksissa näkyy luontoaiheet kuten erilaiset […]